Seuraava teksti, kirjasta Mustat Pallot - kertomuksia lapsen sairaudesta, Matti Santavuori, kosketti paljon. Kun katselee vanhoja kuvia ja videoita Eevin leikeistä tulee tällä hetkellä kyyneleet silmiin ja hirmu suru siitä leikin loppumisesta. Sairauden edetessä pitää keksiä uusia tapoja leikkiä ja näin Eevi voi osallistua leikkimiseen tai vaikka soittamiseen ja laulamiseen.
"Pienelle ihmiselle kertyy aikamoinen määrä tavaraa jo konttausiässä: palloa, helistintä, pehmolelua, on siellä se autokin, nukkeja valikoima ja pureskeltavia kuvakirjoja. On palikoita, on muovisia sisäkkäin ja päällekkäin laitettavia erivärisiä kuppeja.
Mutta sitten se loppuu. Valikoima ei enää kartu. Tuli aika jolloin leikit on leikitty.
Mutta aina on jotain leluja, joita ei voi antaa pois. Ne siirtyvät hyllylle, ne somistavat sängyn vieruksia.
Paulalla oli nukkeja pitkä rivi. Äiti kysyi ystävän tyttäreltä, haluaisiko hän joitakin niistä. Tyttö katsoi tuolissaan istuvaa Paulaa, katsoi äitiä, ei sanonut mitään. Oliko pikkuneidillä se tunne, ettei nukkeja saanut ottaa Paulalta? Torjuiko hän lahjan sen vuoksi, ettei Paulalta voinut kysyä?
"Ota hoitoosi, ottolapsiksi, kun Paula ei enää jaksa kaikkia hoitaa."
Sillä sopimuksella pari nukkea vaihtoi vastuullista hoitajaa, ei niinkään selvästi omistajaa. Aikaa myöten niiden uusi hoitaja ymmärsi asian kaikilta puolilta. Nuket jäivät hänen kamariinsa, istumaan tyynyjen viereen, hänen muistoikseen leikkitoverista, jonka leikit päättyivät kesken, ennen kuin nukkeleikit olivat edes alkaneet.
Lelusta luopumisesta, sen pois antamisesta voi kuitenkin olla liialti luopumisen makua, alistumista joka apeuttaa surua. Silti voi olla hyvä, jos vanhemmat pystyvät tekemään jonkinlaisen kompromissin, niin että lelulaatikon enimmät tavarat eivät joudu komeron pohjalle, vaan tulevat käyttöön, toimimaan ja vaikuttamaan. Lapsen läheisyyteen jäävät ne jatkuvuutta edustamaan valikoituneet lelut, jotka pelastavat alistumisen tunteelta, siltä tunteelta, jonka leikkien päättyminen tuo tulleessaan. Nuo lelut täyttävät lapsen ympäristöä, joka ilman niitä tuntuisi liian autioituneelta. Ne ovat ystävien tuomisia, omaisien lahjoja, tavaroita, joihin liittyy muisto. Pienen potilaan kontakteja rakkaimpiinsa.
Sängyn nurkassa istuu myös Nalle, hiljaisen lapsen hiljaisena seuralaisena."
Santavuori M. (1994). Mustat Pallot: kertomuksia lapsen sairaudesta
