Jumpat ja apuvälineet tuli hoidettua ja laittelin pyykit kuivumaan. Hoitajat jäivät antamaan Eeville ruokaa ja lähdin itse apteekkiin ja kauppaan.
Soitin matkalla lastenosastolle, jotta saisin tarkistettua ensi viikon peg-napinasennukseen liittyviä asioita. Helmikuussa siitä soitti sh leikkauspuolelta. Olin silloin juuri Eevin kanssa lasten neuropoliklinikalla missä ympärilläni oli sh, toimintaterapeutti, neurologi ja fysioterapeutti. Puhelu piti silti hoitaa, vaikka toivoin että jos voisi soittaa vähän myöhemmin. Leikkaus olisi saattanut siirtyä paljon, jos esitietoja ei olisi saanut hoidettua. Minä kuuntelin ja neurologi lähti toiseen huoneeseen Eevin kanssa. Kirjoitan aina muistikirjaan asioita ja kirjoitin silloinkin ohjeet. Jotenkin nyt vaan leikkauksen lähestyessä olisi kaivannut näiden asioiden kertaamista sekä lisätietoa. Kutsukirjeissä ei lue esimerkiksi ollenkaan sitä minne meidän pitää mennä leikkausta varten. Molemmissa kutsukirjeissä on tieto ilmoittautumisesta pääaulassa ja että jatkohoitopaikkanne on lastenosasto. Siellä pitäisi olla aamulla klo 7.00, joten aikaa etsimiseen ei ehkä hirveästi ole.
Soittelin alkuviikosta kutsukirjeessä olevaan numeroon preoperatiiviseen yksikköön. Sieltä pyydettiin soittamaan lastenosastolle. Lastenosastolta pyydettiin soittamaan preoperatiiviseen yksikköön. Tämä asioiden hoitaminen näin, ei kyllä tee yhtään hyvää tässä tilanteessa, kun tarkoitus oli juuri saada varmuutta itselleni että olen kartalla kaikesta mitä minun pitää tehdä, jotta leikkaus onnistuu.
Peg-napin laittaminen varmasti helpottaa meidän arkea. Eevin syöttämiseen menee paljon aikaa päivässä, joten tarve sille on jo kova. Eevi saa toki syödä suun kautta vielä, vaikka peg onkin laitettu. Lääkkeet saadaan myös annettua helpommin, ettei niistä osa valu pois suusta.
Tänään Eeville maistui hyvin aamupuuro, mummin jauheliha-muussi-porkkanalaatikko pakasteesta, jacky-makupala ja uunilohi perunoilla. 😊

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti